sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Hyppykurssia ja juhlahumua

Kitsin jalan paraneminen on hyvässä vauhdissa. Pönttöpää vaan ei oikein tahdo viihtyä pönttönsä kanssa, vaikka alkaakin jo tulla sen kanssa kohtuullisesti toimeen. Kolinalla mennään päin seiniä, ovenpieliä ja kaikkea mahdollista eteen tulevaa. Toivottavasti paraneminen jatkuu samaan malliin ja tikeistä päästään loppuviikolla.
Viisi tikkiä siihen tuli.

Pönttöpää täällä.

Ike toimitti harrastuskoiran virkaa ahkerasti koko viikonlopun. Olimme Kaukosen Ullan hyppytekniikkakurssilla ja opittiin taas kovasti uutta. Iken hyppy näyttää ikäisekseen ihan hyvältä, sen kroppa alkaa olla valmis rimojen korkeuden nostoon ja pikkumies osaa hyvin hakea itse oikean suoritustavan muuttuvassa tilanteessa.

Lauantaina tehtiin ainakin minun mielestä todella haastavat treenit. Ensin perussarjaa kahdeksalla hypyllä, rimakorkeudet 25 cm ja sitten korkeudenarviointia aina 45 senttiin saakka. Tuo kahdeksan hypyn sarja meni hienosti ja mukaan otettiin myös ohjaajan liike, sekä sarjalle tulo vauhdissa. Kaikki ihan uusia juttuja ja Iksu selvitti ne taitavasti. Muutaman kerran tosin parin viimeistä aitaa meni yhdellä loikalla, mutta kyllä sitä malttiakin löytyi.

Sunnuntaina teimme lyhennettyä Setpointia ja alastuloharjoitusta. Tuossa alastulossa oli varmaankin suurimmat haasteet ja selvästi alkoi väsymyskin painaa. Uusien treeniohjeiden kanssa lähdetään siis matkalle kohti maksikorkeuksia. Ja varsinkin etupään syvät lihakset kaipaavat lisää harjoitusta, jumpat jatkuu siis.

Viikonloppu päättyi iloisissa merkeissä oikein kunnon 10-vuotiskemuihin. Treenikamu sheltti Elmo täytti pyöreitä vuosia ja pikkuherran hoviväki (Maria ja Joonas) oli järjestänyt tarkkojen ohjeiden mukaiset juhlat hallille. Tarjolla oli monenlaisia herkkuja niin karvaisille, kuin vähemmän karvaisille vieraille. Ohjelmassa oli tieto- ja nakinsyöntikilpailut, sekä tietysti rentoa seurustelua. Osallistuimme juhliin Iken kanssa hyppytreenien päätteeksi ja paikalla oli melkoinen joukko tuttua agiväkeä. Kiitos Elmo huikeista juhlista, meillä oli niiiin mukavaa! :)
Synttärisankari terävänä!

NAM!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti