sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Hyppytekniikkaa ja hihnalenkkejä

Kitsi huilaa edelleen. :( Taas yhdellä metsälenkillä sattui jotain äksöniä ja keräilin kotiin viemisiksi ontuvan koiran. Onneksi meillä oli jo varattu aika fyssari Hannelelle ja Kitsi pääsi pikaisesti käsittelyyn. Ontumista ei enää kyllä siinä vaiheessa ollut ja mitään pahempaa ei löytynyt, vaikka takareridet olivatkin kireät. Epäilys jonkinlaisesta lihas revähdyksestä tai venähdyksestä ja ohjeeksi saimme vielä parin viikon huilit. Kitsin harrastuksiin on nyt siis kuulunut lähinnä mustikoiden syöminen ja hihnalenkkeily.
Kitsin lomaillessa Ike on päässyt harrastamaan! Viikko sitten viikonloppuna olimme Kaukosen Ullan hyppykurssilla Jattilassa ja pentuhan otti aivot käyttöön. SetPoint, perussarja ja alastulo/etäisyydenarviointi treenit tehtiin hienosti ja samalla saimme ohjeet jatkoharjoitteluun. Kaikki treenit tehtiin ponnareilla ja rimoja otetaan käyttöön vasta joskus myöhemmin. Ohjausharjoittelut tehdään vielä tässä vaiheessa kokonaan ilman rimoja. Ullan sanoin Iksu on vielä todella kesken ja kropan käyttö hakusassa. No aika normaalia 10 kuukauden ikäiselle koiralle.

Simmi-mummeli mennä töpöttelee edelleen sitkeästi. Varsinkin kun käydään lähi Siwassa hakemassa jotain pientä, niin tomera kauppa-apulainen iskee kehiin. Mummelin on saatava oma nyssäkkä kannettavaksi ja sitten mennään ja vauhdilla kotiin. Ihana pieni apulainen! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti