keskiviikko 29. elokuuta 2012

Blogihiljaisuus päättyköön nyt

Oikein nolottaa, miten on jäänyt päivitykset tänne tekemättä. Elokuu on aivan lopuillaan ja tämä on kuun ensimmäinen kirjoitus. Hiljaisuus on onneksi koskenut vain tätä nettipuolta, ihka oikeassa elämässä ollaan touhuiltu kovastikin.

Kesäloma tuli ja meni. Siihen mahtui aurinkoa, sadetta, muutama lomareissu, treeniä ja ihan vaan köllöttelyä. Muuten loma vietettiin "kisavapaana", mutta viimeisenä viikonloppuna suuntasimme Mikkeliin. Tarjolla oli kolme rataa, kaksi agia ja yksi hyppäri. Kotiin tuomisina agiradoilta hyl ja vitonen (harmittava kielto hypyltä) ja hyppäriltä nolla sijoituksella 6. Tuomarina kaikilla radoilla toimi Asko Jokinen.

Seuraavana viikonloppuna olimme suunnitelleet tyttöjen kanssa oikein kunnon agility viikonlopun Oulussa. Lähdimme matkaan jo perjantaina iltapäivällä viiden naisen ja seitsemän koiran voimin. Kaksi yötä hotellissa ja jokaisella neljä kisastarttia viikonlopun aikana. Yhteiseksi tavoitteeksi oli asetettu 8 nollaa kaikista 20 startista ja 1 serti.

Meille Kitsin kanssa viikonloppu oli todella mukava tulosten puolesta: 3 nollaa ja 1 vitonen. Virhe tuli lauantain agiradalta keinun ylösnoususta. Kökön ohjauksen takia koira ajautui huonolle linjalle ja hyppäsi keinulle todella vinosti ja kontakti jäi siis ottamatta. No nollat kahdelta hyppyradalta ja yhdeltä agiradalta, joten ei voi olla tyytymätön. Sunnuntaina siis saimme tuplanollan kasaan ensi vuoden SM-kisoja ajatellen. Mukava, että se tuli taas näin hyvissä ajoin, eikä tarvitse ottaa ylimääräisiä paineita sen takia.

Ja erityisen mukava oli huomata, että koira toimii (ja itsekin) radalla kuten ennenkin, vaikka takana oli yöpymiset (melko vähillä unilla) vieraassa paikassa, vieraisen koirien ja ihmisten kanssa. Hyvää harjoitusta tämäkin ensi kesää ajatellen. Enää emmen pääse nauttimaan SM-kisojen kotiedusta.

Yhteinen tavoitekin toteutui meko mukavasti; 8 nollaa saatiin kasalle, mutta se serti jäi tulematta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti