Eilen illalla lähdettiin mölleilemään Laukaaseen tavoitteena tehdä hyvät kisakontaktit. Kisat tuomaroi Leppäsen Pirkko ja kisaluokan rata oli kutakuinkin tälläinen:
Tarkoituksena oli siis vahvistaa kisatilanteessa puomin alastuloa ja homma onnistui hienosti. Käskytys vain puomin ylösnousevalla osuudella ja sitten loppuosa ihan hipi-hiljaa, en edes katsonut koiraa ennen, kuin uskoin sen olevan oikeassa paikassa. Hieman kyllä jännitti, kun lopulta käännyin katsomaan tilannetta, mutta siellähän Kitsi nökötti etutassut maassa ja pyrstö puomilla. Hieman vinossa kyllä, mutta muuten oikeassa paikassa. Kehut, vapautus ja rata jatkui.
Radassa kohta 6-8 oli ehkä haastavin, mutta sekin onnistui hienosti. Takaaleikkaus hypylle 7 ja siitä ehdin vielä tekemään persjätön ennen putkea. A:n alastulo hyvä. Kepeille vienti oli meille myös sellainen "jännä paikka", mutta kun pidin oman liikkeen ja rintamasuunnan suoraan kohti keppien alkua, ei ongelmia ollut. Hyvin typy haki oikean välin ja taipui sisäänmenoonkin. Päällejuoksu hypylle 13 ja persjättö ennen putkea 15. Lopun kurvit meni hienosti, varsinkin valssi hypyllä 18 oli lähes täydellinen! Virheittä siis maaliin. Uusintakierroksella tein vain puomille saakka; pysäytys, palkka, vapautus ja parin hypyn kautta maaliin.
Ensimmäisellä kierroksella aikaa meni jonkin verran kontaktien alastulojen pysäytyksillä, mutta muuten kohtuu hyvää menoa. Aika -3,04 ja sijoitus 2. Palkinnoksi herkkuja koiralle, sekä ohjaajalle ja ennen kaikkea erityisen hyvä mieli! :)
Onnea tuleviin koitoksiin. Kannustetaan sitten siellä sinuakin;)!
VastaaPoista