Taas on käynyt keli melko viileäksi, talvi siis tosiaan kolistelee nurkissa. Onneksi sisällä vielä tarkenee. Toisaalta -15 asteen säässä voi vielä hyvinkin tehdä kunnon lenkin jäällä, kun ei kovin viima käy. Eilen jopa aurinko näyttäytyi ja otin kamerankin mukaan ulkoilemaan. Nyt varmistin, ettei akku pääse heti loppumaan.
Anturoiden väliin jäävät lumipaakut hankaloittivat hieman matkaa, mutta niistäkin lopulta selvittiin. Viime talvena teetetyt punaiset tossut eivät muistuneet ulos lähtiessä mieleen, mutta iltalenkille ne sitten kaivettiin varastoista ja hyvin taas toimi.
Jäällä on nyt tosi mukava kävellä, lunta ei ole kuin pieni kerros ja tuo kantavuus puolikin alkaa olla aika hyvällä mallilla.
Matkan varrelta löytyy myös kaikenlaista kuvattavaa.
Varsinkin koiria tulee aina välillä kameran eteen.
Simmi muistaa välillä kommentoida kaikenlaisia asioita.
Sitten mentiin metsään.
Onpa ihania kuvia! Varsinkin toi yläpalkin Simmin naama on ihan syötävä <3
VastaaPoista