perjantai 16. joulukuuta 2011

Vielä treenataan

Keskiviikon treeni:













Taas kerran älyttömän hauska treeni; sopivassa suhteessa tekniikkaa ja vauhtia. Piirroksen yläkulmassa on ohjausehdotukset radalle, osa tehtiin noin, osa toisella tavalla.

Alkuun ennen kolmosta linjaus neloselle. Kun linjauksen sai tehtyä oikein, ei tarvittu puolivalssia eikä paljoa vastavetoakaan. Hypyn 6 saksalainen saatiin toimimaan muutaman yrityksen jälkeen. Pitää vaan muistaa ja ennen kaikkea uskoltaa lähteä etenemään riittävän ajoissa.

Väillle 9-10 tein ihan tavan persjätön ja toimi hyvin. Taas linjaus hypylle 11 ja sylkkärillä kääntö hypylle 12. Meillä sylkkäri toimi tässä paremmin, kuin poispäin käännös. Backlapkin jäi hypylle 15 tekemättä, sillä linjaus toimi tässäkin. Olisihan sitä voinut ihan treeni mielessä testata, mutta toistoja tuli tällä kertaa riittävästi muutenkin.

Loppuun vielä linjaus hypylle 17 ja hypyn 19 jälkeen hieman avokulmassa oleva pujottelu, joka piirroksesta poiketen lisättiin rataan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti