Viikko 48:
Alku oli aika haastava. Testasimme useampaakin ohjaustapaa ja parhaiten ehkä toimi pakkovalssi kakkoselle, päällejuoksu valssi kolmoselle ja vielä yksi valssi neloselle. Muutaman toiston jälkeen pätkä saatiin kohtuu sujuvaksi, mutta jotenkin jäi sellainen fiilis, että paremminkin olisi voinut mennä.
Pöytä ok, jarrua vaan riittävän hyvissä ajoin. Keinulta kepeille viennissä sai olla tarkkana hyvän linjan aikaan saamiseksi. 12-13 välistä veto vääntöä ja 16 putkeen piti muistaa viedä kunnolla. Loppu olkin juoksua.
Viikko 49:
Tänään oltiin Heidin kanssa kahdestaan treeneissä ja kasattiin treeni sen mukaan, mitä kentällä oli valmiina. Muutamaa hyppykulmaa muutettiin ja saatiin aikaiseksi tosi hauska treeni. Kivasti haastetta, mutta myös vauhdin hurmaa.
Alkuun linjaus putkelle ja persjättö neloselle. Väliin 6-7 tarvittiin pieni veto ja pujottelun avokulma onnistui hienosti. Heitto hypylle 10 ja renkaalle samalla leijeröin hypyn 13 takaa. A:lle päästiin hyvin, kunhan muistin radan oikein. Kepeille testasimme takaaleikkausta; ensin siis koiran ohjaus sisään oikealla kädellä ja koiran pujotellessa vaihdettiin puolta. Homma toimi, kun namikuppi oli keppien lopussa odottamassa, kun kuppi jäi pois, ohjausta vaadittiin enemmän. Onnistui kuitenkin lopulta parin yrityksen jälkeen.
Valssille 16-17 väliin ei ehtint millään, kun pujottelu piti varmistaa loppuun saakka. Tuo väli toimi kuitenkin ihan ok sylkkärillä. Kontaktit ok. Ja hauskaa oli! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti