perjantai 26. elokuuta 2011

Viimeinen Toivo

JAT:n ensimmäisen Toivo -ryhmän kausi on päättynyt. Eilen illalla meillä oli ryhmän viimeiset treenit Kangasvuon Susannan vetäminä. Olipa hienoa, että pääsimme mukaan porukkaan ja saimme nauttia oman seuramme huippujen koulutuksista. Tavoitteet, joita asetin Toivo -ryhmän kauden alkaessa, on saavutetta melkoisen täydellisesti. Oma ohjaus on kehittynyt huimasti kevään ja kesän aikana, sekä koira on saanut melkoisesti lisää varmuutta, niin esteiden suorittamiseen, kuin ohjauksen lukemiseen. Iso kiitos meitä kouluttaneille Kilparyhmäläisille :)

Treeni oli tällä kertaa hyppyrata. Susanna oli pistänyt parastaan ja saimme todellakin hinkata rataa oikein urakalla.















Varsinkin alku oli aivan uskomattoman vaikea meille. Kitsi oli jostain syystä päättänyt, ettei ole ikinä kuullutkaan pakkovalssista ja tuli kakkoshypyn suoraan, tein sitten mitä tahansa.

Valssi 3-4 väliin myös levähti kiitettävästi. Kepeille takaalekkaus. Väli 6-9 oli sentään kohtuullista, mutta seuraava kosahdus tulikin sitten esteillä 11-13. Kitsi muuten irtosi todella upeasti hypyltä 12 hypylle 2...

Teimme muutamia toistoja putkesta 9 putkeen 14 ja hyviä ratkaisuja alkoi löytyäkin. Toisella kierroksella teimme vielä koko radan uudelleen ja huomattavasti paremmalla menestyksellä. Vielä pieniä viilauksia loppuun ja pääsimme lähtemään kotiin klo 22. Treeniaikaa saimme kulumaan kokonaiset kaksi tuntia, vaikka paikalla oli vain kolme koirakkoa.

Kuvasimme treenit ja Susanna lupasi niitä jossain vaiheessa laittaa näkyviin.  Kiitos treeneistä Susanna! Pajon on vielä opeteltavaa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti