perjantai 1. heinäkuuta 2011

Toivot treenaa

Tänään meillä oli taasen Toivo-ryhmän treenit. Kouluttajana tällä kertaa Tuonosen Väne. Kuuma ja kostea keli asetti omat haasteensa ja treenien alkuun osui vielä melkoinen ukkoskuuro. Onneksi meillä on halli :)

Tässä Vänen suunnittelem rata:
















Menimme radan ensin kilpailunomaisesti läpi. Meille hylky; syynä putken 9 väärä pää. Tarkoitus oli tehdä vekki ennen hyppyä 8, mutta olin sen verran myöhässä, etten enää ehtinyt. Lisäksi pujottelun alku meni pitkäksi.

Toisella kerralla teimme sitten korjauksia. Lähettäminen hypylle 6 kauempaa ja ehdin vekkaamaan loistavasti ja puken oikeaan päähän oli helppo ohjata. Lisäksi hypyllä 10 menin jo valmiiksi hypyn taakse ja siitä pakkovalssi. Pujottelu onnistui hyvin , kun maltoin vetää koiran huolellisesti ensimmäisestä välistä. Pujolta heitto hypylle 13 ja melkoisen onnistunut tiukka käännös A:lle.

Väliä 15-17 myös otettiin muutamaan kertaan. Heitto takaakierrolle hypyllä 15 ja siitä ehdin hyvin ohjaamaan Kitsin esteiden oikealta puolelta ja vielä päällejuoksulla tekemään pienen vekin muurille.

Hyvät vauhdikkaat treenit. Kuumuudesta huolimatta jaksettiin hyvin ja Kitsi on kyllä niin taitava murunen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti