Viime viikon treenit jäivät väliin, mutta eilen pääsimme taas mukaan. Treenit veti Mimmu.
Eka pätkä numerot 1-12. Alun teimme kahdella tavalla, ensin ohjaus koiran vasemmalta puolelta ja takaaleikkaus pujotteluun. Lähdin itse liikkeelle okserin kohdalta ja Kitsi irtosi pujotteluun hienosti. Takaaleikkaus siis onnistui nappiin.
Sitten kokeilimme ohjausta okserin ja pituuden oikealta puolelta. Taas hieno irtoaminen pujotteluun, johon pieni vekki ennen pituutta antoi oikean suunnan. Ja jos mahdollista vauhtia pujon sisään menossa oli vieläkin enemmän.
Pujottelusta käännös putkeen ja Kitsi pinkoi täyttä päätä A:lle, niin kuin kaikki muutkin treeneissä olleet koirat. Putkeen vienti vaati tosi tiukan ja pikän vedon onnistuakseen. Muuten rata meni ilman ongelmia. Toisen pujottelulta putkeen viennin tein persjätöllä ja se oli hyvä.
Toinen treeni oli kirjaimet A-H, kahdeksan estettä. Ainoa kohta, joka jäi hieman kaihertamaan, oli putkesta A:lle vienti. Se meni aavistuksen pitkäksi. Kitsi meni kyllä A:lle niin kuin pitikin, mutta oli aika hilkulla, ettei tulut ohi. Teimme koko pätkän uudelleen ja nyt myös tämä kohta meni paremmin. Kaarros oli tiukempi, mutta kuitenkin linja oli sellainen, eä koira sai hyvän vauhdin A:lle.
Puomia otimme yksittäisenä esteenä ja tietenkään mitään ongelmaa ei ollut. Tein kymmenkunta toistoa, osan namikupin kanssa, osan ilman. Kaikki hyviä, vauhdikkaita alastuloja! Siinäpä siis pulma, miten tuon saa siirrettyä myös kisoihin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti