perjantai 13. toukokuuta 2011

Agia pitkästä aikaa

Tänään Kitsin kanssa hallille pitkästä aikaa! Olihan Simmikin tietty mukana ja pääsi harrastamaan mummu-agia.

Ensin Kitsin kanssa vähän hyppyjumppaa. Neljän esteen sarja kuuden askeleen välein. Toistoja kuusi kertaa. Sitten kolme hyppyä kaarella, taas kuuden askeleen välein. Näitä kolme ok toistoa molempiin suuntiin. Aluksi jouduin vähän muistuttamaan, ettei namikupille oikaista hyppyjen välistä.

Hyppyjen lisäksi ohjelmassa oli pujottelua ja kontakteja. Ensin pujo neljällä kepillä, sitten kahdeksalla ja lopuksi pari toistoa kahdellatoista. Hyvä vauhti ja ok sisäänmenot.

Kontakteista puomi ja A. Vauhtia haettiin muutaman hypyn takaa ja välillä putkesta. Yritän nyt jättänyt "ota" käskyn pois alastulolta, ainoa käsky on siis "kiipee" ja sillä mennään koko helahoito ylösnousun pysähdyksen jälkeen. Ainakin nyt toimi ihan hyvin, ei mitään epävarmuutta pysähtymispaikasta. A:lla sama juttu.

Nyt siis jatketaan treenejä normaalisti. Seuraavat onkin jo huomenna; Kärnän Julian vetämät Toivo-treenit :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti