Pakkasten takia parin viime viikon treenit peruttiin, mutta torstaina pääsimme kuitenkin Virran Raunon koulutukseen Killerille. Pakkasta oli edelleen ihan riittävästi, mutta melko hyvin koiran ja itsensä sai pidettyä lämpimänä, sillä viereinen kenttä oli tyhjillään ja siellä pääsi kirmaamaan odotellessa omaa vuoroaan.
Rauno oli taas suunnitellut meille mielenkiintoisen ja haasteellisen treenin (vaihdetaanpa tänne alkuperäinen ratapiirros, niin tulee ainakin oikein):
Ohjaus esteillä 1-5: Ensin testasimme ohjausta hyppyjen oikealta (ylä) puolelta. Oma sijoittuminen alussa kakkoshypyn kauemman siivekkeen kohdalle. Tällöin ehdin ilman suurempaa kiirettä parilla askeleella ohjata koiran kolmosen välistävetoon. Toinen tapa alun ohjaamiseen oli hyppyjen vasen (ala) puoli. Taas ohjaus alkoi kakkosen kauemman siivekkeen kohdalta, askel hyppyä kohti ja taas parilla askeleella päästiin kolmosen takaakiertoon. Keinulle vaan takaaleikkaus. Kitsi suorittaa keinun hyvinkin itsenäisesti, joten sain sivuetäisyyttä hieman (putken väärän pään kohdille) ja käänsin putkelle valssilla. Molemmilla ohjaustavoilla alku toimi sujuvasti.
Esteet 6-9: Siirryin putken ja hypyn välistä kutosen taakse valssaamaan ja ehdin hyvin ennakoivaan käännökseen hypylle 7. Valssi myös hypyn 8 ja putken väliin. Kaikki käännökset onnistui melko tiukasti.
Vauhtiväli 10-13: Ensin oli tarkoitus ohjat hypyt koko matkan vasemmalta puolelta ja siitä kääntää pujotteluun. Tämä ei kuitenkaan toiminut aivan kuten olin ajatellut, vaan Kitsi sujahti putken jälkeisen hypyn ohi. Testasimme tätä muutamaan kertaan, mutta en saanut omaa linjaa sellaiseksi, että se olisi ohjannut Kitsin hypylle. Raunon vinkkaama tapa oli tehdä persjätöt sekä hyppyjen 10-11 ja 11-12 väleihin. Tällä tavalla oli liikuttava tosissaan rivakasti ja koiraa ei auttanut jäädä odottelemaan. Ei oikeastaan edes voinut katsoa, missä koko koira oli! Oli luotettava siihen, että kyllä se sieltä tulee ja tulihan se :) Upea tunne, kun tuollainen onnistuu ja koira oikeasti toimii hienosti.
Esteet 14-20: Pujottelulta putkeen oli taas pari erillaista toimivaa ohjautapaa. Ensin testasin riskillä leijeröintiä putken takaa. Ohjaus oli aloitettava ennen okseria työntämällä koira reilusti vekille. Okseri siis hypättiin tosi vinosti ja koira sai hyvän linjan putken oikeaan päähän. Samalla itse sai hyvän linjan jatkoa ajatellen. Irtoaminen ei vaan Kitsiltä vielä oikein onnistunut ja putkeen viennissä olin itse vähän hukassa. Saimme tämän kuitenkin onnistumaan Raunon pienellä avustuksella.
Toinen tapa oli tehdä hieman pienempi vekki ja lähempänä okseria, ja ohjata putkelle sijoittuen putken väärän pään kohdalle. Putkelta koira otettiin mukaan ja siinä piti malttaa oikeasti odottaa koiraa. Hyppy 16 siis ohjattiin oikealta puolelta ja hypylle 17 takaaleikkaus. 18 takaakierrolla ja valssilla, loppu sitten ihan perusohjaukselle.
Oli taas loistavaa koulutusta Raunolta! Toivottavasti päästään taas pian uudellen :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti